Hajamietteitä vaalien jälkeen
Kylläkin aakkosjärjestyksessä:
Kansallinen Kokoomus
Povasin, pelkäsin eilen, että vaalivoitto osoittautuu Pyrrhoksen voitoksi. Vaara on ilmeinen, jos kaikki jatkuu entisellään. SDP:n on pakko tiivistää rivinsä ja kirkastaa oppositiopolitiikkaansa. Keskusta ryhdistäytyy, sen on ryhdistäydyttävä. Paineet ennen eduskuntavaaleja ja talouskriisin vallitessa ovat valtaosin kokoomuksen ja Kataisen niskassa, siinä hymy herkästi hyytyy.
Mutta jos kaikki ei jatkukaan entisellään, vaan puoluekentässä tapahtuu muutoksia, ehdotan kokoomukselle vakavia neuvotteluja kristillisdemoktaattien kanssa. Nyt jos koskaan olisi voimien yhdistämisen aika. Ja onhan vanhassa Koti, uskonto, isänmaa -aatteessakin juuri tuo uskonto.
Keskusta
Sattumapääministeri-puoluejohtaja Vanhasen asema on tukala. Hän on keskittynyt, niin kuin oikein onkin, tai suorastaan hirttäytynyt pääministeriyteen ja sen tuomaan valtaan, mutta jättänyt puolueen oman onnensa ojaan. Eikä ole Korhosesta ollut ojankaivajaksi. Puolue on siis kriisissä, syvässä kriisissä. Onko Vanhanen hoitanut pääministeripostinsa hyvin? Näennäisesti on, mutta ainoa todellisuuden todistaja on hän itse. Mitään ulkonaisia onnistumisen merkkejä ei ole.
Kristillisdemokraatit
Puolue säilytti niukin naukin asemansa, mutta oppositiossa olo olisi edellyttänyt jotain muuta. Johtopäätös: Ks. kohta Kansallinen Kokoomus.
Perussuomalaiset
Karismaattinen, sympaattinenkin verbaalivirtuoosi Timo Soini sai voiton, jo toisen. Toiveet lopullisesta läpimurrosta eduskuntavaaleissa ovat korkealla. Mutta vaarana on Haider-ilmiö. En sitä hänelle soisi. Ja toinen vahtoehto onkin musta ministeriauto ja puolueen pehmetessä korkea virkapaikka Pekka Vennamon tapaan. Pehmittäminen on jo aloitettu, vähän jopa ennakkoon. Suorastaan Supo lienee ollut asialla, kun Brax kaavailee valtuustopuheenjohtajien "kouluttamista". Hankkeella lienee myös hallituksen hiljainen tuki.
Ruotsalaiset
Puolue säilyy kokoaan suurempana ja merkittävämpänä kiitos historian ja perustuslain.
SDP
Torjuntavoitto-hokema (seitsemän kertaa vaali-iltana Jutta Urpilaisen suusta) kielii puolueen epätoivosta, samoin kuin hänen kiitos, kiitos, kiitos kiittelemisensä. Erkki Tuomiojan "unelmahöttö" puolestaan todistaa, etteivät äly ja tahdikkuus välttämättä asu samassa päässä ja että vanhojen muutosvastarinta ja -haluttomuus hakee revanssia unelmatehtaasta.
Vasemmistoliitto
Uudelleentulemisen aika oli ja meni Suvi-Anne Siimeksen myötä, korrektista Korhosesta ei ole änkyröiden taltuttajaksi tai opettajaksi. Vanhat koirat eivät enää opi.
Vihreä liitto
Vihreät antoivat pirulle pikkusormen, myivät aatteensa kahdesta hallituspaikasta. Ja vihreät aatteet, oikeansuuntaiset sinänsä, ovat muutenkin reaalitodellisuuden tuimassa vastatuulessa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kyllä on ainakin osittain oikein. mutta en minä ainakaan krisujen kanssa lähenisi muuten kuin kokonaan hotkaisten. Vihreät kyllä nousevat vielä. Tarja ei ole ehkä Timo Soini, mutta hän asetti valtakautensa alussa tavoitteen ja nyt sen sitten sai, eli neljänneksi vaikkakin kymmenyksellä. Tarjan olisi nyt etsittävä itselleen seuraaja ja hänestä on sitten vihreiden tulevaisuus kiinni. Keskustalaiset eivät ole koskaan kriisissä. Koska heillä on jäsenet, jotka eivät sitä ymmärrä ja näin he autuaan tietämättöminä vain polskuttavat. Aivan kuten kimalainen, jonka ei pitäisi insinöörien mukaan lentää lainkaan.
"Kenelle kellot soivat?
Voitolla on monta isää. Tappio on orpolapsi.
Ei tuo nyt kovasti ihmetytä, että maailmassa jossa tosiuskovaiset ovat neljä kertaa peräkkäin saaneet siipeensä alkaisi kuhina. Alkaa yhä enemmän näyttää ilmeiseltä, että Suomen maaseutu tyhjennetään Kepun ja MTKn tosiuskovaisten vuoksi.
Ainoana politiikkoina ovat olleet etu-, tuki- ja aluepolitiikka. Eikä niitäkään ole osattu hoitaa. Tukipolitiikkaa ehkä kuitenkin siihen määrään, että se raivostuttaa ajattelevaa ihmistä."
Näin kirjoitin juuri uutiskommenttiin. Sama aika pitkälle koskee myös demareita, vaikkakaan aluepolitiikka ei heitä koskekaan. Heitä koski ennenaikaa elinkeino- ja työvoimapolitiikka. Tulokset olivat kansalaisen kannalta aika samanlaiset.
Jos mitään maata mullistavaa ei pariin vuoteen tapahdu, lähdemme eduskuntavaaleihein kirkkoveneellä vahvasti soutaen.

Kommentoi 3 kommenttia