H.I.Story Yhtä ja toista silloin tällöin mm. politiikasta

Varusmiespalvelus

on ylivoimainen jo viidennekselle tai jopa neljännekselle asevelvollisista. Joko fyysisesti tai enenevässä määrin psyykkisesti. Tieto on enemmän kuin hälyttävä.

Kyllä armeija sen kestää. Mutta kestääkö yhteiskunta? Työllisten määrä vähenee vähenemistään ja vanhusten määrä kasvaa. Yhtälö on mahdoton, jos työllisistä noin suuri osa ei ole kelvollista ainesta. Armeija ei kerta kaikkiaan voi olla sen vaativampi ympäristö kuin lähes mikä tahansa työ.

Ehkä naiset kestävät paremmin kuin miehet, mutta tuskin siitä on ongelman ratkaisuksi. Soisi että onnistuisimme maahanmuuttoasioissa niin, että sitä kautta saisimme karaistuneempaa ainesta pullamössönuoriamme korvaamaan. Mutta viimeaikainen keskustelu ei oikein tue tämänkään kehityksen mahdollisuutta.

Ellemme herää ko. asiassa, olemme hukassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Reippaan koululiikunnan vähentäminen takavuosina oli kyllä hölmö temppu,,myös välitunnilla voi pelata/peuhata ja leikkiä ja ennenkaikkea olla raittiissa ilmassa edes?!
Liikunta on saatava luonnolliseksi osaksi elämää ja terveydenhoitoa!
Miten´tuo tehdään,kertokaa minullekkin!?
Ja ei se armeija herkkua ollut,mutta tuli kahlattua läpi ilman sen kummempia traumoja,,velvollisuus joka tuli vaan hoidettua siinä kuin muutkin hankaluudet,ei loistaen muuta asiallisesti!

Ma, koululiikuntaa
Ti, voimistelukerho
Ke, lepo
To, partio
Pe, koululiikunta
La, isä - poika sähly
Su, jääkiekko

Koulumatkat kävellen.

Minä en ainakaan kannata koululiikunnan lisäämistä. Lapset tarvitsevat myös lepoa ja jos koululiikunnan määrää nostetaan, ei välttämättä jakseta enää harrastaa mitään.

Ongelma on tietenkin niillä, jotka eivät mitään harrasta ja kuskataan autolla kouluun. Silloin ei kahden päivän liikunta riitä edes kunnon ylläpitämisen.

Kannattaa sinunkin Helanes käydä paikallisen ala-asteen liepeille kun lapset tulevat kouluun. On se kumma, kun on niin paljon ruuhkaa, niin pitää pilttiviedä kouluun autolla, että ei jää auton alle, mutta miksiköhän siellä sitä ruuhkaa on?

Käyttäjän helanes kuva

Tiedän. Olen itse "käynyt" koulua yhteensä lähes 50 vuotta, joten tuttuja ovat asiat. Kansa- ja oppikouluni kävin enimmäkseen polkupyörällä läpi vuoden, n. 9 km suuntaansa; peruskoulu toi tullessaan koululaiskuljetukset (pitäisi järjestää niin, että lapset kuljetettaisiin viiden (5) kilometrin päähän koululta ja haettaisiin samasta paikasta, siis 5 kilometrin päästä, lähempänä asuvat tietenkin kulkisivat omillaan niin kuin nytkin); vanhemmat hyysäävät lapsiaan, kuljettavat autolla, ei pitäisi; välituntiliikunta ei ole läheskään 50 vuoden takaisella tasolla; enkä liioittele yhtään, kärjistän kyllä.

Käyttäjän juhopaavola kuva

Naulan kantaan, ikävä kyllä. Ikävä siksi että se on totta. Voi vain miettiä että minkälaisiin töihin sitä jo parikymppisenä itsensä läskiksi syöneet ja päästään pahvit nuoret miehet pystyvät tulevaisuudessa? Tottakai joukkoon mahtuu monenlaista, mutta sanompa vain että keskimäärin ennuste on kyllä heikko. Suurin osa sijoittunee suoraan eläkkeelle (=työmarkkina- ja toimeentulotuelle)

Saa nähdä kauan piskuinen työtätekevien joukko pystyy niitä maksamaan.

Niin nyt meillä on 6 kk:n jätkiä, jotka hyyssärien(pääasiasssa Vihreät) ansiosta ovat Vasa Hackin kaltasia pikku porvari Nuoria.

Vesa Hck metsässä on avautuminen viholliselle perse pystyssä ja paljastaen kaiken mitä pyydetään.

Mutta Vesa Hack on vihreä ja päässyt jo vaikuttamaan vaikkukjorviensa ohi.

Sitten ollaan sitä mieltä,että ei me mitään natoa tarvita. Ollos huoleton.. poikas valveil on....

Näyttää siltä, että vakinaisessa palveluksessa olevien suhteellinen osuus puolustusvoimissa kasvaa. Tällainen kehitys on nähtävissä kaikissa eurooppalaisissa maissa. Jossain vaiheessa tästä pitää tehdä myös johtopäätöksiä. Suomen erikoisuus on se, että varusmiespalvelusta lähdetään lääketieteellisin syin. Ehkä se on kunniallisempaa kuin sanoa, ettei kiinnosta.

Huonosta kunnosta ei kannata syyttää koulua, vaan koteja. Tässä tapauksessa erityisesti isiä.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Olen kymmenen vuotta tutkinut näitä mokkereita enkä ole huomannut, että he olisivat muuttuneet.
Sen sijaan varusmiespalvelus on se, joka ei ole muuttunut.

Se on oikeastaan surullista, ettei se ole muuttunut. Koska ympäröivä yhteisö (sen arvot, käytänteet ja tulevaisuusodotukset) on muuttunut.

Jos kaksi ei muutu (mokkeri ja intti), ei kolmas (muuttuva yhteisö) jää odottamaan vaan pitää omistaan kiinni. Ei päästä niitä korpraalien tykinruoaksi. Juoksipa se 12 minuutissa kilometrin tai kolme.

Anteeksi kryptinen ilmaisu, mutta näin se vaan on.

Käyttäjän mctimo kuva

Mutta mihin me armeijaa tarvitaan? Venäjä ei kuulemma ole uhka ja tuskin muutkaan naapurit on hyökkäämässä tänne. Eli eikö olis parasta lopettaa koko touhu? Rahaa säästyisi suuret määrät. Natoon ei haluta liittyä eikä uhkia ole joten siis miksi ylläpitää kallista ja hyödytöntä järjestelmää. :)
Halaillaan puita ja parannetaan maailmaa, ilman armeijaa....oikein kun innostutaan niin kerrotaan vielä muillekin maille että armeija on turha koska sotia ei ole eikä tule. jep.

Käyttäjän markolilja kuva

"Halaillaan puita ja parannetaan maailmaa, ilman armeijaa….oikein kun innostutaan niin kerrotaan vielä muillekin maille että armeija on turha koska sotia ei ole eikä tule. jep. "

Lopetetaan ydinvoima ja armeija. Ulkoistetaan ikävät asiat suomalaismongoleille itärajan taakse.

Näin punavihreät ajattelevat Ruotsissa.

Voitaisko mekin ulkoistaa ydinvoiman käyttäminen ja armeija itärajan taakse kuten ruotsalaiset tekevät?

Käyttäjän helanes kuva

Varsinainen pointtini oli kuitenkin, ei niinkään armeijassa, vaan tuossa paisuvassa syrjäytymisuhan alaisessa poikakatraassa, se on hälyttävän suuri. On sitten kysymys psyykkisistä ongelmista tai sosiaalisista tai fyysisistä (liikalihavuus mm.).
Tästä joukosta ei ole työelämään.
Nyt jo on nähty myös näennäisesti terveitten uupumista työelämän ensimetreillä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja