Miksi me mollaamme itseämme?
Tätä tapahtuu paitsi kotona myös maailmalla. Aina löytyy joku suomalainen, joka kiikuttaa kömmähdyksemme tai sensaatiomme vähintään Ruotsiin julkaistavaksi. Toki sieltä on aikojen saatossa voinut lukea myös asioita, jotka on täällä meillä pidetty salassa. Sinnehän ne kuulut vuodot ovat valuneet. Hyvä niin.
Mutta vähemmän hyvä siis nämä mollaushenkiset. Kuten nyt tämä Afganistanin joukkoihimme kohdistunut kalabaliikki. Taas me vatvomme täällä tätäkin asiaa niin kauan ja sekavasti, että laineet lyövät maamme rajojen ulkopuolelle. Saavat jopa ruotsalaiset, nuo suuret sotasankarit, irvailla pelkureitamme.
Sen sijasta, että selvittäisimme ja tunnustaisimme asiat, syyttelemme toinen toisiamme. Presidentti mutruilee ja varmaan myös raivoaa. Joutuihan hän noloon tilanteeseen; voisi kuitenkin katsoa myös peiliin. Häkämiestä syytetään. Korkeaoja katsoo asiakseen syyttää Stubbia tuppisuisuudesta, kun tämä ei ottanut asiaa agendalle presidentin kanssa matkustaessaan. Lipponen letkauttaa: "Hoitakoot soppansa." Tuomioja tuomitsee tai ainakin syyttää mistä lie valtiopetoksesta. Pääministeri kuulemma kuuli asiasta ensi kertaa uutisista. Sekoilua, sekoilua, sekoilua.
Ja kuitenkin asiasta, siis rauhanturvaajien pestin loppumisesta, kotiinpaluusta, lienee päätetty jo ajat sitten. Jos periaatteessa tarkoitettiin jotain muuta eli Afganistanin vaalien turvaamista, asiaan olisi pitänyt hyvissä ajoin palata. Tiettävästi asiasta myös huomautettiin. Asiaa ei kuitenkaan koskaan päivitetty. JA SIIHEN ON SYYPÄÄ KOKO KONKKARONKKA, JOKAISEN PÄÄSSÄ ERIKSEEN OLISI PITÄNYT KELLOJEN SOIDA.
Tämä oli vain esimerkki, tuore sellainen. Vastaavanlaisia tilanteita on ollut tuon tuosta. Ei näistä maailmalla mitään tiedettäisi, ellemme itse niitä sinne kiikuttaisi tai niistä niin kauan jahkattaisi, että niitä ei voi olla huomaamatta. Onhan maailman media edustettuna joka paikassa, meilläkin, ja aina valmis nauramaan narreille.
PS Oikeuskansleri Jonkkakin kiinnostui, luki tuolla uutisissa. Olisi saanut hänkin kiinnostua ajoissa. Hyvä kuitenkin näinkin, sillä eihän tällaisia päätöksiä pöytäkirjoitta ja allekirjoituksitta tehdä. Tai jos tehdään, niin OHHOH.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Suomalaisia rauhanturvaajia mollaavan artikkelin Ruotsin lehtiin kirjoitti Hufvudstadsbladetin toimittaja.
EH: joka on suomalainen
STT:n uutiset eivät häpäissset Suomea ja rakensimme viisaasti Suur-Suomea. Nyt kun vainolainen on Naton edessä polvillaan ilman vaaleja, voidaan koko maailman alue helposti vapauttaa roistoista ja ryöväreistä. Stalineista ja putinisteista. STT:n Uutiset olivat osaaja. Keltaisen lehdistön tulee keskittyä vain yhteen asiaan maailmassa. Osata vaieta eduksemme. Aina perheen sisällä on risupartoja ja häiriintyneitä rauhanpuolustajia ("tervetuloa"). "Kohti osoitettua päämäärää" on meidän konsessus. Täydellinen kestävä maailman rauha. Ei saatanan perkele omista tätä maailmaa. Meillä on suuri velvollisuus vapauttaa! Ei saa pitää kovaa mökää. Slummin kaikki aseet vain mätänevät.
Länsi tietää mitä siellä tapahtuu. Sadoilla kansoilla ei ole mitään edustusta.
Rikollinen miliisi kerää nälkäisiä varastettuja lapsia keskitysleireihin pulaan.
Pyhään Israeliin on siirtynyt noin miljoona venäläistä. Etupäässä juutalaisia.
Mistähän nämä ja uudemmat vastaavat ovat ovat lähtöisin? Toisaalta voisi miettiä miksi näitä halutaan levittää vai oman egon korostamiseksi. Tämä on tietenkin mahdollista vain jos näkee itsensä ulkopuolisena.
"Ruotsi on Vivica Bandlerin Eurooppa, selviää hänen haastattelustaan. (HS 1.4.90.) Lisäksi hän innostuneena kertoo, kuinka kansainvälisessä kulttuuriseminaarissa väitettiin, että Suomi tuo aina samoja vanhoja myyttejä ja kliseitä tai venäläistä kulttuuria. "Suomalainen istuu puussa ja vaanii vihollista. Ei suomalainen hevin katso toista ihmistä silmiin", hän lisää omana kommenttinaan.
"Jutta Zilliacus levitti eräällä matkalla YK:n päämajassa käsitystä, että Suomessa vain ruotsia puhuvat ovat sivistyneitä. Suomalaiset ovat moukkia." (Veikko Vennamo: Kulissien takana.)
Mutta käsitys suomalaisten alemmasta rodusta ei ole vain Helsingiuksen, Ehrnroothin, Bandlerin ja Zilliacuksen tietoa. "Komitea pohtimaan suomalaisten suhtautumista pakolaisiin, etteivät ennakkoluulot ja viha eläisi." (Christoffer Taxell syksyllä 1987 Keskustan Edistyksellisen tiedeliiton tilaisuudessa Tampereella.) "Ymmärtämättömät, kielitaidottomat suomalaiset on opetettava kansainvälisyyteen." (Per Stenbäck TV-uutisissa 16.9.87.)
Miksi me mollaamme itseämme? Onko tärkeää todellakin ylläpitää Yleisradioita.
Olisiko näinä vaikeina aikoina parempi kun meillä soisi yötä päivää vain esim. iloiset Putte Possun nimipäivät ja Johnnyn Hymyhuulet. Radion Sinfoniaorkesteri soittaisi Jääkärien marssin aamun avaukseksi ja suomalaiset itse lisääntyisivät riemumielellä. On välirauha ja pitäisi jakaa enemmän teatterilippuja kaikille ihmisille. Meitä ei kukaan yhdessä voita.
Tanskassakin on iloista seksiä tarjolla. Virossakin on upea presidentti.
Ruokaa on kyllin kaikille ja omaa etuaan ajavat Väyryset saa erottaa.
Meidän tulee olla positiivisia maailman kansalaisia, joille kelpaa mustat.
Viisas keltainen lehdistö onneksi kuvaa seksiä ja meidät turvataan Natossa.
Kaikilla ihmisillä on vaikeaa. Tarvitaan paljon viihdettä Karjalan palauttamisesta taas haaveillaan ja lamasta päästään. Meillä on oikeus saada osamme yhteisestä kakusta, josta Putinille jää vain irtoava pää. Saksa on
aina meidän tukenamme. Suomi on maailman paras maa ja EI kyyryyn.

Kommentoi 6 kommenttia