Paavo, Paavo, kivan onnen lapsi

Lämmitänpä runomukaelmani, se kun on entistä ajankohtaisempi. Ei keskustan duracellpupu olekaan Mauri (Pekkarinen) vaan Paavo (Väyrynen), joka jaksaa yllättää. On tehnyt vain yhden virheen, sen kun jätti puheenjohtajuutensa Esko Aholle, kun kuvitteli pääsevänsä presidentiksi. Vaan eipä presidentiksipääsy suinkaan ole pois laskuista vieläkään, Paavon jo kouluaikainen haave.

Kemijoen töyrähällä Keminmaalla asui

jalasmökissänsä hiljaisessa Paavo,

edusti ja hoiti ahkerasti maataan,

mutta Kekkoselta arvon toivoi.

Vaimoineen ja lapsineen hän siinä

keskustassa kekkuloi ja jo nuorna

nousi eduskuntaan sekä

Ahti Karjalaisen sihteeriksi.

Hätätilahallituksen kautta alkoi

ministeriposti, kusti polki ensin opetusta sitten työtä

kunnes ulkoministerin virka säilyi,

säilyi, vuosikymmenestä toiseen vallan

vallan syövereissä kypsyi Paavo.

Kekkonenkin lähti, vaan ei Paavo.

Puheenjohtajaksi ryhtyi, presidentiksikin pyrki,

mutta teki virheen, päästi Esko Ahon

valtaan, alamäki alkoi.

Tukkaa riistäin Paavon vaimo lausui:

Paavo, Paavo, kivan onnen lapsi,

mennään ulkomaille, Brysseliin,

ja niin mentiin, europarlamenttiin mentiin.

Mutta veri veti takaisin ja Paavo

Vanhaselle lausui: Puhemieheksi tai

ministeriksi tai muuten sinut hukka perii,

usko pois, minä tiedän, tiedän että

ilman minua tää maa on torso.

Vanhanaikaiseen nyt meni Matti,

myöntyi. Paavo jälleen ministerinä.

Silloin Paavo polvistuen lausui:

Koettelee, vaan ei hylkää Paavo.

Mutta miehellensä virkkoi vaimo:

Paavo, Paavo, riemull ota pesti,

nytpä meillä alkaa ilon päivät,

syrjähän nyt silkko,

rukihisen nyt mä leivän leivon.

Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui:

Vaimo, vaimo, sit ei kuri kaada,

joka maatansa ei hylkää.

Ks. myös http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/blog/16989/keminmaan-maratoonari