H.I.Story Yhtä ja toista silloin tällöin mm. politiikasta

Hupaisaa inttämistä

"Kyllä siinä sanotaan aivan selvästi, että presidentti johtaa." Perustuslainmuuttamisprosessi on saanut hupaisia piirteitä. Onko presidenttimme todella niin yksinkertainen, että irrottaa sanoja asiayhteydestään? Vai muutenko hän vain haluaa korostaa itseään ajattelemattomuuttaan? Kuvitteleeko hän todella, että hän voisi tehdä ulkopoliittisia päätöksiä yksinään?

Yhteisjohtamisessa UTVAn merkitys korostuu, siinä Halonen on aivan oikeassa. Kuka sen kutsuu koolle, milloin ja missä järjestyksessä, on pelkkä muotoseikka. Ehkä siltä osin sanamuotoja voisi vielä tarkentaa.

Ja mikä SDP:hen on mennyt, kun se haraa muutoksia vastaan, jopa uhkaa koplaavansa hyväksymisensä johonkin muuhun asiaan? Halostako se pelkää? Vai onko se vain vaalipolitiikkaa, kansaa kosiskelevaa populismia?

Taxell sen sanoi selvästi, mikä on demokratian henki, viitatessaan Kekkosen mielipiteeseen, jonka mukaan eduskunta vetää pitemmän korren, jos se tai hallitus, joka nauttii eduskunnan luottamusta, ja presidentti ovat eri mieltä.

Sitä sen sijaan en ihmettele, että kansa puolustaa presidentti-instituutiota. Vaikka tämä ei kansaa imartelekaan. Itsevaltiasko meillä pitäisi olla? Kekkonen kyllä melkein oli. Mutta niin olivat Stalin ja Hitlerkin. En suinkaan rinnasta Kekkosta, Stalinia ja Hitleriä, yritän vain havainnollistaa, mitä yhdenmiehen/naisen valta voisi pahimmillaan olla.

Halosella on kansan luottamus, hänen luotettavuutensa rinnastetaan jopa YLEn ja MTV:n uutisiin. Vaikka asiallisesti ottaen tässä ei suinkaan ole kysymys henkilöstä vaan instituutiosta, virtuaaliolennosta siis.

Näyttää siltä kuin presidenttimme olisi jotenkin johonkin pettynyt. Niukka voitto Niinistöstä tuntuu yhä kirvelevän, vaikka siihen ei ole mitään aihetta. Tai jos on, niin silloin presidentti tunnustaa, ettei hän olekaan koko kansan presidentti.

Itämeri-kokous meni ainakin näennäisesti putkeen, mutta sielläkin presidentin piti kimmastua, kun tarjolla ei ollutkaan hana- vaan pullovettä. Pinna tuntuu olevan tosi kireällä. Miksi?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010021111093333_uu.shtml

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Eduskunta onkin ottanut pointsit himaan Niinistön johdolla ja Kekkosen naaraspuolinen inkarnaatio on jäänyt näpräämään naiskiintiöitään.
Päivänpolitiikan ja pressanviran sekoitus on vanhankin perustuslain
vastaista. Mitä sitten höpistäneenkään Punaisesta Arvojohtajuudesta.

Joo, Kekkonenhan se tunnetusti demokratian asialla olikin...
Kansalaisaloite on täysi kusetus, vaikka niitä nimiä kuinka keräisi, samat virkamiehet, jotka ovat poliittisesti korruptoitu virkoihinsa, jättävät esittämästä aloitteita kuten nytkin, nyt tosin aloitteen on voinut kuka tahansa kai ehdottaa yksinkin...
Näennäisdemokratia rulaa ja korruptio hallinnossa kukoistaa, onhan se tunnetusti maan tapa, jonka Vanhanenkin totesi... Tosin taisi joku hyvä veli antaa tönöstä sen puuttuvan 700 000 jotta Masa ymmärtäisi jäädä saikulle...

On s.., anteeksi hän.

Käyttäjän seppohilden kuva

Ei pidä verrata Halosta Kekkoseen, ainakaan presidentin toimen hoidon suhteen.

Kun Suomessa oli eka kerran työttömyyttä enemmän, 60 tuhatta 1975, niin Kekkonen pisti hätätilahallituksen pystyyn, kun senaikainen hallitus ei saanut asiaa hoidettu.

Nyt meillä on oikeasti ainakin 500 000, joilla ei ole työtä, mukaan luen henkilöt, jotka on keinotekoisesti siivottu työttömyystilastoista koulutuksella ja kursseilla ja osa-aika työllä. Mitä tekee maan presidentti Halonen, matkustelee ympäri Etelä-Amerikkaa, tapailee kehitysmaiden naisia ja on huolissaan heidän voinnistaan.

SI

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja