Tietoja
Tietoja
Kun kerran tänne linkkasit, ei pidä ihan tyhjääkään tarjota.
Olen lukion vanhemman lehtorin virasta eläkkeellä ja elän yhdessä Eija-vaimoni kanssa Kokemäenjoen rantamaisemassa. Taustastani sen verran, että lukiovirka oli ensimmäiseni ja viimeiseni. Lähtöisin olen Hämeestä, Orivedeltä (vanhempani olivat Urjalasta). Näinä runsaana 40 paikkakunnallaolovuotenani olen ehtinyt olla hiukan vajaan 20 vuotta Sarkia-Seuran puheenjohtajana; nyt olen seuran kunniajäsen. Suunnilleen yhtä kauan olin myös Tyrvään seudun Kotiseutuyhdistyksen hallituksessa, viimeiset viisi vuotta puheenjohtajana; nyt olen kunniapuheenjohtaja. Opettajauraani kuului myös toimiminen Opettajien Ammattijärjestössä, OAJ:ssa, muutaman vuoden valtuustotasolla. Kunnanvaltuustossa olen ollut kahteen otteeseen, samoin hallituksessa. Ensin olin Liberaalien ja yrittäjien yhteiseltä listalta kaksi kautta. Liberaalien kuihduttua siirryin pienen tauon jälkeen Kansalliseen Kokoomukseen toimien valtuuston ja hallituksen ohella mm. koulutuslautakunnan puheenjohtajana. Viimeisimmät luottamustoimeni ovat olleet Vammalan seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän hallituksen jäsenyys, tätä nykyä varajäsenyys, ja mielenkiintoinen Sastamalan historiatoimikunnan jäsenyys.
Pääharrastukseni on ollut kirjoittaminen. Tyrvään Sanomissa olen kirjoitellut paitsi satunnaisesti myös säännöllisesti, alkuun vuosikaudet nimimerkillä Viipsinpuu televisio-ohjelmista. Myöhemmin omalla nimelläni Kaarlo Sarkiasta hänen 100-vuotisjuhlavuonnaan ja sitten yläotsikolla Nimet kertovat muutaman vuoden ajan; on siellä pikku palsta nytkin eli olen tällä kirjoitushetkellä karanteenissa. Eniten olen TS:n lisäksi kirjoitellut Aamulehteen (121 artikkelia), Nykypäivään (nelisenkymmentä juttua) ja Katso-lehteen, silloin kun se vielä oli TV-lehti, nimimerkillä H.I.Story samoin nelisenkymmentä tekstinsirpaletta. Juttujani on ollut myös lukuisissa muissa lehdissä.
Viimeisin "villitykseni" on ollut bloggaaminen, pääblogini Haikuilua ilmestyy Kauppalehdessä osoitteessa http://helanes.blogit.kauppalehti.fi Siellä ovat myös yllä mainitut Sarkia-juttuni, mutta perusideana on ottaa lyhyesti kantaa maailman menoon, päivittäin. Joukossa on myös politiikkaa.
Poliitikkona olen pyrkinyt ajattelemaan omilla aivoillani, en puolueen.
