H.I.Story Yhtä ja toista silloin tällöin mm. politiikasta

A vot, potrat Paavot

Toinen kuikuilee

kohti USA:ta ja

toinen Venäjää.

 

Kyllä meidän kelpaa, kun meillä ovat nämä vanhemmat valtiomiehemme, valtioviisaat Lipponen, 69, ja Väyrynen, 64, kaikkitietävät, korvaamattomat, lahjomattomat.

Paavo Tapio Lipponen, joka myös Mooseksena tunnetaan, nousee barrikadeille aina vaalien alla. Nyt tosin Wikileaks pääsi yllättämään hänet housut kintuissa, vuosi paljastuksen jonka mukaan L. on puhemiehenä ollessaan vuotanut hänelle vuodetun tiedon presidentti Halosen ja Putinin tapaamisen keskusteluista ja ilmapiiristä Karjala-aiheineen Yhdysvaltain suurlähetystöön. So what! tokaisi tunnetusti nopeaälyinen ja kerkeäpuheinen L., kun kuuli vuodosta. Sittemmin hän on luvannut kommentoida lisää nähtyään ko. englanninkielisen raportin; on muuten luettavissa myös venäjänkielisenä. Sokea Reetakin sen näkee, että L. on joutunut Halosen toimesta nahkurin orsille. Tiedottajansa suulla Halonen on nimittäin ilmoittanut, ettei hän käytä juoksupoikia. Tosin H. on vetänyt myöhemmin puheitaan vähän takaisin, kyseessä onkin vain tuiki tavallinen ystävien välinen kolmannen korvapuusti.

Paavo Matti Väyrynen, myös Lapin-seitana tunnettu VTT, on toiminut ministerinä viidellä vuosikymmenellä, mutta ehtinyt silti kirjoittaa myös moniaita kirjoja, sellaisia kuin Köyhän asialla, On muutoksen aika I ja II, On totuuden aika I ja II ja Eemeli Väyrysen vuosisata (100-vuotiaasta isästään). Viimeisimmästä kohta ilmestyvästä Huonomminkin olisi voinut käydä on julkaistu jo kannet, kuten Susan Ruususen tunnetusta kirjasta. Siitä on myös vuodettu valittuja paloja, joissa V. panee ojennukseen niin Sauli Niinistön kuin Aleksander Stubbin sekä Mauno Koiviston. Koivistoon hän suivaantui, kun tämä löysi kassakaapista josta Paavon piti putkahtaa yllättäen Harri Holkerin. Niinistölle ja Stubbille V. on kateellinen näiden "mediataidoista" "brändäyksestä" "politiikan tekemisestä julkisuutta varten". Tämän hän kertoi peräkkäisissä televisio-ohjelmissa Pressiklubi ja Korkojen kera todeten itse olevansa vain oma itsensä, kuten hänen taannoinen talk shownsakin Me,Myself and I osoitti, hän ei näyttele eikä näyttele itseään.

Paavomme ovat jo kansakunnan kaapin päällä. Lipponen siellä Löyhkä-Paavon eli Paavo Ruotsalaisen rinnalla, kansanjohtajia molemmat. Ja Väyrynen Saarijärven Paavon rinnalla, yhtä sitkeänä, sisukkaana:

Paavo, Paavo kivan onnen lapsi

Kemijoen töyrähällä Keminmaalla asui
jalasmökissänsä hiljaisessa Paavo,
edusti ja hoiti ahkerasti maataan,
mutta Kekkoselta arvon toivoi.

Vaimoineen ja lapsineen hän siinä
Keskustassa kekkuloi ja jo nuorna
nousi eduskuntaan sekä
Ahti Karjalaisen sihteeriksi.

Hätätilahallituksen kautta alkoi
ministeriposti, kusti polki ensin opetusta sitten työtä
kunnes ulkoministerin virka säilyi,
säilyi, vuosikymmenestä toiseen vallan
vallan syövereissä kypsyi Paavo.

Kekkonenkin lähti, vaan ei Paavo.
Puheenjohtajaksi ryntyi, presidentiksikin pyrki,
mutta teki virheen, päästi Virolaisen
valtaan, alamäki alkoi.

Tukkaa riistäin Paavon vaimo lausui:
Paavo, Paavo, kivan onnen lapsi,
mennään ulkomaille, Brysseliin,
ja niin mentiin, europarlamenttiin mentiin.

Mutta veri veti takaisin ja Paavo
Vanhaselle lausui: Puhemieheksi tai
ministeriksi tai muuten sinut hukka perii,
usko pois, minä tiedän, tiedän että
ilman minua tää maa on torso.

Vanhanaikaiseen nyt meni Matti,
myöntyi. Paavo jälleen ministerinä.
Silloin Paavo polvistuen lausui:
Koettelee, vaan ei hylkää Paavo.

Paavon vaimo polvistuen lausui:
Koettelee, vaan ei hylkää Paavo.
Mutta miehellensä virkkoi vaimo:
Paavo, Paavo, riemull ota pesti,
nytpä meillä alkaa ilon päivät,
syrjähän nyt silkko,
rukihisen nyt mä leivän leivon!

Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui:
Vaimo, vaimo, sit ei kuri kaada,
joka maatansa ei hylkää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän siikala kuva

Esa, minne kuvasi on kadonnut?

Käyttäjän helanes kuva

Piilotin, oli niin ruma.

Käyttäjän siikala kuva

Mutta nyt tuntuu kuin persoonallisuutesi olisi hukkunut. Kun on tottunut kasvokkain keskustelemaan.

Käyttäjän helanes kuva

Yritän etsiä paremman.
Muuten, moittivat brittiläistä Wallanderia. Parempihan se melkein on kuin ruotsalaisten oma.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja