H.I.Story Yhtä ja toista silloin tällöin mm. politiikasta

Toinen kierros

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros meni niin kuin meni, tavalla jota vain harva jos kukaan pystyi vaikkapa kuukausi sitten ennustamaan. Jälkiviisaana voi sanoa, että tulos olisi ollut tyystin toinen, jos perussuomalaiset olisivat valinneetkin Väyrysen Soinin sijasta ehdokkaakseen.

Onneksi näin ei käynyt, sillä se olisi tiennyt surullista kansan kahtiajakautumista. Kahtiahan se nytkin jakautuu, mutta ei enää sellaisin yleispoliittisin perustein, joilla ei ole juuri mitään tekemistä presidentti-instituution kanssa.

Väyrynen kyllä antoi ymmärtää, että hän olisi voinut estää vaikkapa kuntajakoa koskevien lakien vahvistamisen. Antoi ymmärtää väärin. Hän myös väitti, että Niinistö veisi Suomen Natoon ja että vain hän olisi voinut sen estää.Väitti väärin. Edelleen hän väitti, että olisi pystynyt pelastamaan Suomen itselliseksi toimijaksi eurokriisin ulkopuolella. Ei olisi pystynyt.

Näistä vain keskimmäinen kuuluu presidentin valtaoikeuksien piiriin, ja se on jo lyöty tunnettuun optiolukkoon ohi presidentin ainakin ensimmäisen toimikauden.

Ymmärrän hyvin, että suunnilleen kolmasosa suomalaisista on nyt pettynyt ja voi hyvin jättää toisen vaalikierroksen vallan väliin. Toivottavasti näin ei kuitenkaan tapahdu, vaikka moni joutuukin varsin vaikean pähkinän eteen valitessaan Niinistön ja Haaviston välillä.

Vaalien ensimmäinen kierros oli yllättävän siisti, siispä toivon, että siisti olisi myös toinen kierros. Näin siitäkin huolimatta, että niin Niinistöllä kuin Haavistolla on vastustusta, josta ei puutu suoranaista vihaa ja halveksuntaa.

En lainkaan epäile, että itse ehdokkaat, herrasmiehiä molemmat, ryhtyisivät loanheittoon. Mutta äänestäjistä en ole niinkään varma. Saati että olisin varma US:n sivuston kirjoittajista ja kommentoijista, sen verran katkeran- ja törkeänsävyistä tekstiä täältä on saanut lukea.

Toivon myös, että vaalikeskusteluissa päästäisiin lopultakin nimen omaan presidentin valtaoikeuksien alueelle: ulkopolitiikkaan, turvallisuuspolitiikkaan, virkanimityksiin, armahtamisiin, edustamiseen maailmalla, toimimiseen kansakunnan suunnannäyttäjänä. Ryhtiä tässä suhteessa kaipaisin myös medialta, mahdollisten vaaliväittelyitten vetäjiltä. Ensimmäisellä kierroksella homma oli aika avutonta ja turhan päiten henkilökohtaiseen kaiveluun pohjaavaa.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Soinia äänestäneet näkivät ja katsoivat Väyrysen bluffin.

Käyttäjän ristoi kuva

"Jälkiviisaana voi sanoa, että tulos olisi ollut tyystin toinen, jos perussuomalaiset olisivat valinneetkin Väyrysen Soinin sijasta ehdokkaakseen."
Varmaan on meilläkin paljon niitä, jotka eivät Väyrystä äänestä, mutta jo kolmasosa nyt Soinille tulleista äänistä olisi muuttanut tulosta, joten sen verran ainakin uskoisin yhteisen ehdokkaan hyötyneen.

Nyt mielestäni jäljelle jääneet ehdokkaat ovat poliittisesti melko samanalaisia. Väyrynen olisi tuonut selkeämmän valintatilanteen. Niinistö olisi siltikin voittanut, uskoisin niin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja