"Pääseeks Jenni ulos?"
Näin Antonio (Flores) soitettuaan Niinistön ovikelloa. Kaskun mukaan.
Kasku on rohkea viitatessaan ikämiespresidenttiehdokkaitten puolisoiden nuoruuteen, mutta samalla kaskullisesti napakymppi. Haavistokin sille nauroi.
Tämä puolisoita koskeva kampanjointi on valitettavasti yleensä ihan jotakin muuta, huomattavasti ilkeämpää, suorastaan rivoa. Tappouhkauksiltakaan ei ole vältytty, poliisia tarvittu.
Kiinnitin edellisessä kirjoituksessani jo huomiota vaalitaistelun nurjaan puoleen, vastustajan mollaamiseen. Ja nyt on nähty, että olin oikeammassa kuin arvasinkaan. Sosiaalinen media on täynnä törkyä.
Yleisemminkin jo ensimmäisellä kierroksella edettiin kovin usein negaation kautta, kaiveltiin ehdokkaista esiin heikkouksia, todellisia tai keksittyjä, yleensä täysin toisarvoisia asioita. Myös television vaalitenttien ja -keskustelujen toimittajat syyllistyivät kovin usein tähän, mistä seurasi se että ohjelma-ajasta haaskautui pahimmillaan vähintään neljännes joutavuuksiin.
Pientä yritystä samaan suuntaan oli myös eilisessä TV-väittelyssä. Ehdokkaat olivat kumpikin monisanaisia, eli keskeyttämisen houkutus oli suuri ja sitä tapahtui sopimattomallakin hetkellä ohjelma-ajan niukkuuteen vedoten. Puolueellisuuttakin ilmeni etenkin naistoimittajan suunnalta, ja toimittajat vaativat kohtuuttomia kyllä tai ei -vastauksia ja halusivat mielellään sanoa viimeisen sanan.
Kumpikin ehdokas jännitti, Haavisto ehkä enemmän kun oli silmin nähden väsyneempi. Niinistö puolestaan oli pirteämpi kuin ensimmäisellä kierroksella, jolloin hän vastaavasti oli väsyneempi.
Ehdokkaitten puhetaidosta sen verran, että Niinistö oli selkeämpi, Haavisto jopa suorastaan sopakielinen, hänen nopeatempoisessa artikkuloinnissaan on toivomisen varaa.
Rannalle jääneiden äänten kalastelussa oli, ja tämä näkyi myös ja etenkin vierailussa SDP:n luona, selvä ero. Haavisto imarteli, Niinistö ei.
PS Olen pahoillani, jos se että kannatan Niinistöä kahdesta hyvästä, vaikutti tähän tekstiini. Yritin olla objektiivinen.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
EH: "Yritin olla objektiivinen."
Hyvä.
EH ""Pääseeks Jenni ulos?""
Siinäpä se. Parempi että molemmat isät...öh, puolisot keskittyvät itseensä verraten lapseksi kelpaavan puolisonsa kanssa kasvamaan.
Ensimmäinen ja toinen pudotetuista jatkakoot näiden sijaan. Saamme tasapainoiset pariskunnat, joissa elämäkokemusta on tasatahtiin. Kumpikin näistä presidenttinä puolisoineen on selkeä koko kansan presidentti ja ymmärtää ajaa muut huomioonottaen meidän asioitamme.
Siten, antakoot vanhemmat Jennin ja Antonion leikkiä.
Millainen vitsi olisi toisin päin kerrottuna?
Jenni on .."jännä". Toivon tuolle nuorelle naiselle hyvää, ilmeisesti sisällä on paljon käsittelemättömiä asioita. Antonio on vilkas (toivottavasti ei liian vilkas) mutta ilmeisen rento ja huumorintajuinen.
"Ehdokkaitten puhetaidosta sen verran, että Niinistö oli selkeämpi, Haavisto jopa suorastaan sopakielinen, hänen nopeatempoisessa artikkuloinnissaan on toivomisen varaa."
Kuulin saman radiosta tänään, en siis nähnyt lähetystä. Haavistolle kuuluu kyllä plussat selkeydestä. Niinistö on katkonainen, hakeva ja jaaritteleva. Äänessä kuivuutta ja narinaa. Haaviston äänimateriaali on eloisa ja soiva, miellyttävämpi kuunnella yksinkertaisesti.
Huonon huumorin edustajana ja vanhana vitsien analysoijana (so. pilaajana) selvitän nyt tämänkin vitsin jujun tai tuplajujun:
Lähtökohta: elämämme heteronormatiivisessa yhteiskunnassa, mikä on sinänsä matemaattisesti normaalia, koska suuri enemmistö on vähintään jossain määrin heteroita, eikä esimerkiksi sukupuolineutraaleja.
Kun nuori mies (Antonio) soittaa nuoren runoilijattaren (Jenni) ovikelloa ja pyytää lupaa saada hänet ulos, ensimmäinen ajatus on se, että nuori mies pyytää nuorta naista seurakseen ihan heterosti. Koska kuitenkin kuulija tietää, että Antonio on homo, niin tässä tulee ensimmäinen tuumaustauko, tämä ei täsmää. Jennin avioliitto on ehkä vähemmän merkitsevä asia vitsien maailmassa. Ja vasta tämän ajatuspysähdyksen jälkeen tajuaakin, että Antonio pyytää Jenniä leikkimään ulos. Nauramme, koska olemme ikärasisteja.
Ja edellinen analyysi selvittää senkin, miksei ole ihan sama, jos Jenni pyytää Antoniota ulos, koska silloin tulee turhan suoraan ilmi tämä leikkimispyyntö.
En veloita tällä kertaa tästä, mutta toki kirjoittaja Helander saa poistaa, mikäli tarvetta esiintyy (-;

Kommentoi 10 kommenttia