H.I.Story Yhtä ja toista silloin tällöin mm. politiikasta

Kuntauudistus

Mistä kohutussa kuntauudistuksessa oikein on kysymys? Ja mistä sen laajamittaisessa vastustamisessa?

Yritän arvailla ja päätellä.

Nähdäkseni kuntarakenteemme on tullut tiensä päähän. Sitä täytyy uudistaa. Suomi on harvaan asuttu maa. Ja sen pysyttäminen kuta kuinkin kauttaaltaan asuttuna edellyttää järjestelyä, järkeistämistä. Väestörakenteeltaan väistämättä vanhenevat pikkukunnat, isommatkaan, eivät yksinkertaisesti voi tulla nykyisellään toimeen. Myös muualla Euroopassa ollaan saman ongelman edessä, vaikka väkeä on enemmän, asutus taajempaa. Ja etenkin Etelä-Euroopan taloudelliset vaikeudet johtuvat suurelta osalta juuri tästä, ei ole ajoissa järkiinnytty. Tuhlaukseen ei olisi ollut varaa, ei ole meilläkään.

Toivon siis, että kuntauudistus on osa palvelurakenteen kokonaisuudistusta, sen takaamista että palvelut pystytään säilyttämään suunnilleen nykyisellään. Täysin nykyisellään ne eivät voi säilyä, mutta suurin piirtein. Rahkeita täytyy siis leventää ja samalla tasoittaa.

Tässä yhteydessä tultaneen myös valtion- ja kuntatalouden uudelleenjärjestelyyn mm. terveyden- ja sairaanhoidossa. Se jos mikä on etenkin erikoissairaanhoidon  osalta ongelma.

Rovaniemellä toteutettu kokeilu aluelautakunnista (vai oliko se vallan -valtuustoista) istuu uudistukseen kuin nakutettu.

Sillä vastustus johtuu pitkälti pelosta, että etenkin kuntakokonaisuuksien laidoilta viedään kaikki palvelut. Ei viedä, paitsi ne jotka on järkevää keskittää kuten vanhusten palveluasuminen ja koulut. Vastaavasti harrastusmahdollisuuksia on helppo hajauttaa, niin nuorten kuin aikuistenkin. Kansalaisopistot ja kautta kirjastot sekä niin urheilu- kuin muut kokoontumiset ovat sellaisia. Kyläkoulukato on jo pitkään ollut todellisuutta, alueitten (entisten koulupiirien) yhdistäminen auttaa säilyttämään joitakin. Ja vanhusten kotona-asuminen käy yhtä hyvin syrjemmässä kuin keskikylällä, kunhan kotihoidosta ja muusta auttamisesta huolehditaan. Tässä kohden myös kolmannen sektorin kehittäminen koko maan kattavaksi toimijaksi olisi mielekästä.

Varmasti pelätään myös vaikuttamismahdollisuuksien vähenemistä reuna-alueilla, mutta mainitsemani Rovaniemen kokeilukäytäntö auttaisi tässä kohden. Kyläyhteisöt tietävät tarpeensa, ja niille sopii hyvin päättäminen joistakin asioista.

Pääosin vastustus kumpuaa nähdäkseni kuitenkin siitä, että jotkut puolueet pelkäävät, etteivät saisikaan enää yksin tai enemmistönä päättää asioista. Samalla pelätään monille merkittävien luottamusmiespalkkioiden menettämistä. Ymmärrettävää toki, mutta asialla ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa.

Neljänsadan kunnantalon sijasta sata tuo selvää säästöä. Vähitellen niiden väkikin vähenee työturva-ajan jälkeen järkevälle tasolle, mikä myös tuo säästöä.

Toivottavasti ja todennäköisesti näin päästäisiin myös kunnallisveroissa edes jonkinlaiseen tasa-arvoon eri puolilla maata.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän hannuk kuva

Onhan valtiolla peukaloruuvi. Valtionosuuksien leikkaaminen niskuroivilta kunnilta. Jo liitos ei kiinnosta, tulkoon sitten toimeen omillaan.

Käyttäjän helanes kuva

Ollaan vähän samassa tilantessa kuin EU euronsa kanssa. EU:lla ei ole edes kunnon peukaloruuvia.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Italiassa kuntia on noin 8000, Saksassa runsaat 13000 ja Ranskassa peräti lähes 37000.

Meillä "ei ole vaihtoehtoja". Kiitos, Kokoomus.

Aimo Ryynänen on viisas mies:

http://aikalainen.uta.fi/2011/12/23/suurkaupungit-yrittavat-kaapata-kehy...

Kunnallisoikeuden emeritoitunut professori Tampereen yliopistosta ja asiana kaksiportainen paikallishallinto.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva

"Italiassa kuntia on noin 8000, Saksassa runsaat 13000 ja Ranskassa peräti lähes 37000."

Keskikokoisessa ranskalaisessa kunnassa olisi näiden lukujen mukaan 1700 asukasta.

En tiedä, kannattaako jokaista 1700 asukasta kohden pitää yllä omaa kuntaorganisaatiota.

Taitaa olla mainitsemissasi maissakin näillä kunnilla käytössään monenlaisia himmeleitä, kuten meilläkin. On kaikenlaista sairaanhoitopiiriä ym. kuntakoulutusyhtymää mädättämässä kuntademokratiaa.

==

En kuitenkaan kannata nykyistä ajatusta kuntien massapakkoliitoksista.

Käyttäjän helanes kuva

Tuo Jounin heitto Kokoomuksen suuntaan on asiaton. Rahan riittämisessä tai riittämättömyydessä ei todellakaan ole vaihtoehtoja.

Massapakkoliitoksia ei kai kaavaillakaan. Vapaaehtoisuuden pohjalta on lähdetty liikkeelle. Lopulta ne jotka eivät sopeudu otetaan valtion haltuun, tätähän on monien vararikkokuntien ja -kaupunkien kohdalla jo tehtykin.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Esa hyvä, valitettavasti se on asiaa, joskin siloittelematta heitetty. Nimenomaan sinun puolueesi on aktiivinen ja selkeästi aikeissa astua kunnallista itsehallintoa koskevan lain yli. Vaan kuten tiedät, niin Kokoomuksessa kuin SDP:ssä on monia ääniä kuntakentän raskaalla kädellä muuttamisen suhteen.

Kiitän avauksestasi, sillä se näkyy tuottavan keskustelua, ja tämähän on tarpeen.

Käyttäjän donnybird kuva

Kuulostaa hiukan samanlaiselta kuin EU politiikka, ne maat
jotka eivät pärjää, otetaan suurempien haltuun.
Periaate on sama, ihminen mitätöidään, ei edustusta,
eikä päätäntävaltaa omista asioista. Näin ei hyvinvointia rakenneta
kenellekään, eikä missään. Ajattelepa, minkä vuoksi juuri
on suunta ollut päinvastoin useimmissa maissa. Jotta asiat toimisivat paremmin.
Koska kuitenkin sama määrä ihmisiä pitää palkata, ne työt pitää kuitenkin tehdä, onko se sama missä se toimisto on, ja kuka sen työn tekee.
Näin siis kuntia karsitaan, työt viedään Helsinkiin, kuten Kela on jo tehnyt. Kaikki palvelut lähtevät jo muutenkin. Eikö me ruokaa tarvitakaan
koko maassa. Eikö metsiämme tarvikaan hoitaa jne...
Lisää tälläistä ihmisten siirtoako tässä haetaan! Pian Suomi on autiomaa.

Käyttäjän helanes kuva

Jounille
Heitoksi katsoin tuon "ei ole vaihtoehtoja". Ao. ministeri on kokoomuksesta. Asia on ollut pitkään vireillä. Se vuodettiin keskeneräisenä. Pikapuoliin annettava "maantiekartta" tarkoitettaneen keskustelun pohjaksi. Kaikissa puolueissa on hyvin erilaisia käsityksiä. Arvattavasti muutosvastarinta on hyvin hyvin "itsekästä". Politiikka on sellaista.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Tuo vaihtoehdottomuus on totta. Nimenomaan Kokoomuksen voimin junailtiin massiivisia veronkevennyksiä, joista ovat hyötyneet vauraat ja todella vauraat. Näin luotiin kotimaisin voimin ja kotimaan osalta kestävyysvaje. Veronalennusten ja valtionvelan välillä on syy-yhteys. Oli muutama aika, jolloin nuo alennukset näyttivät mahdollisilta, nyt ei kuitenkaan ole niin. Tästä päästäänkin kuntakenttään: ei ole rahaa, koska rikkaat eivät halua maksaa keisarille keisarille kuuluvaa. Tätä on politiikka, ei haluta luopua saavutetuista eduista. Vääntöä on siis kuntien ja itsehallinnon puolustajilta luvassa ja syystäkin.

Käyttäjän helanes kuva

Meni yleispolitiikaksi. Niinistö muuten myös näkisi kohtuulliseksi, että rikkaat maksaisivat enemmän.
Pelkästään kokoomuksen johdolla kestävyysvajetta ei ole aiheutettu, tai siis ei lainkaan kokoomuksen johdolla.
Mukana toki on oltu.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Niin meni, kuitenkin asiat ovat riippuvuussuhteessa toisiinsa, joten ei näitä ole mielekästä tarkastella in vitro eli käytännössä eristyksissä toisistaan.

Useita puolueita on ollut mukana näissä muutoksissa, mutta Kokoomuksen väki on se innokkain ja se nimenomaisin etujen nauttija. On aika luopua niistä eduista epärealistisina ja katsoa, mitä valtakunta tarvitsee.

Kiintoisaa on nähdä Niinistön toimet myöhemmin, oliko puhe ainoastaan kosiskelua vai tahtooko hän sosiaalisesti oikeudenmukaista Suomea.

Käyttäjän helanes kuva

"Etujen nauttija" Nyt en ymmärrä. Mikä kokoomuksen väki? Minkä etujen?

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Etujen nauttijalla tarkoitan sitä, että veronalennuksista (joihin meillä ei vallitsevassa tilanteessa ole varaa ja jotka siksikin on peruttava ja palattava suunnilleen niitä edeltäneeseen tilanteeseen) hyötyvät vauraimmat, jotka ovat puolueesi äänestäjiä sikäli kuin eivät ole suorastaan (uus)liberaaleja/libertaareja.

Nimenomaan Kokoomus on kaivannut veronalennuksia ja haluaa tätä edelleenkin. Sinähän tiedät tuloverojen nostamisen mahdottomuden tässä koalitiossa.

Verojen laskeminen ja nostaminen on aina arvaamatonta vaikutuksiltaan. Repsahtaneessa tilassa vallitseva veropolitiikka ei kuitenkaan toimi. Niitä on yksinkertaisesti kerättävä enemmän, jotta myös kunnille riittää valtionosuuksia. Osuuksien perusteita jouduttaneen myös punnitsemaan.

Käyttäjän helanes kuva

Totta. Kierteessä olemme. Itse olen eläkeläisenä maksanut enemmän veroa kuin palkkalainen. Ja aikoinaan eläkettäni "yhteensovitettiin", kansaneläkkeen osuus poistui. Ei muuten mutta yhteensovitetaanko suureläkeläisten eläkkeitä? Ja nytkin joudun maksumieheksi,keskituloiset joutuvat. En purnaa, maksan mielelläni.

Mutta maksettava on, kaikkien.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva

Tuon linkin takana on kyllä mielenkiintoinen artikkeli:

"Hallitus ajaa kuntauudistusta, jossa suuret kaupungit yrittävät kaapata hyvinvoivat kehyskunnat ja maksattaa niillä oman organisaationsa saneerauksen.

Näin arvioi Tampereen yliopiston eläkkeelle jäävä kunnallisoikeuden professori Aimo Ryynänen, joka luopui kannattamasta vahvan peruskunnan hallintomallia vähän ennen kuin uusi hallitus otti sen ohjelmaansa.

Ryynänen kannattaa eurooppalaisen mallin mukaista kaksiportaista paikallishallintoa, jossa peruskunnan voimavarat ylittävistä palveluista vastaisi demokraattisesti hallittu aluetaso..."

Käyttäjän helanes kuva

Ryynäsen puheenvuoro on osa keskustelua, jota tarvitaan mutta joka ei saisi mennä vesittämiseksi. Sillä tarkoitushan on hyvä. Järkiperäistää.

Käyttäjän leskinen kuva

Niin paljonkos niitä kuntia on Ahvenanmaalla?

Käyttäjän JormaVesa kuva

Paljon - tähän hätään en muista montako - ja pieniä. Tuskinpa kuntauudistus koskee Ahvenanmaata?

Jospa siellä maakuntahallitus tekee osan siitä duunista, mikä mantereella kuuluu kunnille. Jos kuitenkin ehdottaa samaa mallia mantereelle niin saa kuulla rakentelevansa haitallisia hallintohimmeleitä.

Käyttäjän helanes kuva

Ei kai Ahvenanmaa ole poikkeus. Tosin sillä on pitkälti itsehallinto, mutta valtionavut sinnekin menevät. Tosin en tiedä tarkkaan Ahvenanmaan asioita.

Käyttäjän MattiJalagin kuva

Miksi ei voitaisi kokeilla maailman yksinkertaisinta keinoa ja katsoa, kuinka moni kunta pärjää asukkaidensa kanssa ja kustantamana, kun kaikki raha jää kuntaan?

Käyttäjän jukkakorhonen kuva

En ole varma, ketä syrjäkyliin enää jää kun nykyiset eläkeläiset kuolevat pois.

Käyttäjän helanes kuva

Paljonhan niitä on jo kuollutkin. Eikä syrjäisimpiin jääkään.

Käyttäjän veehoo kuva

Kuntauudistuksessa tuijotetaan aivan liikaa rajoja, kun lähtökohtana pitäisi olla ihmisten tarvitsemat palvelut ja niiden tehokas turvaaminen. Jos minulla olisi valta, lähtisin uudistukseen puhtaalta pöydältä. Kartoittaisin ensin, missä ovat ihmisten tarvitsemien palveluiden tarjontapisteet: Kaupat, kirjastot, kapakat, terveyskeskukset, postit jne.

Sen jälkeen jakaisin maan käytännllisiin lohkoihin siten, että kunkin alueen sisällä olisivat kaikki sen alueen ihmisten tarvitsemat palvelut. Todennäköisesti päädyttäisiin paljon nykyista harvempaa kuntakarttaan, vaan se on tässä uudistuksessa sivuseikkä Lähtökohtana ja päätavoitteena ovat ihmiset ja palveluiden tarjonta heille.

Esimerkiksi koko pohjoinen Keski-Suomi voitaisiin tällä kaavalla Äänekoskelta pohjoiseen yhdistää yhdeksi kunnaksi ja koko Keski-Suomi pärjäisi hyvin kolmella kunnalla. Viimeksi julki tullut kaavailu tähtää viiteen kuntaan. Siinä mallissa Pohjoinen Keski-Suomi halkaistaisiin kahdeksi kunnaksi. Niiden yhdistäminen saman tien yhdeksi, ei lisäisi matkoja miksikään. Kahdesta kapeasta kaistalekunnasta vain tulisi ehyempi kokonaisuus.

Samalla pitäisi myös miettiä, onko lainkaan järkevää pitää terveydenhoitoa kunnallisen hallinnon alla. Järkevämpää voisi olla siirtää se kokonaisuus vqaltion hoitoon.

Käyttäjän helanes kuva

Ongelman ydin on kunnallinen itsehallinto.

Käyttäjän JormaVesa kuva

Poistetaan se ongelmallinen kunnallinen itsehallinto!!

Käyttäjän helanes kuva

Ei sitä poistaa tarvitse, mutta se pitää sopeuttaa realistiseksi.

Käyttäjän Temesteri kuva

Paranisiko se ongelma jollakin tavalla sillä, että siirretään rajoja? Näinhän Kokoomusministeri uskoo. Minusta tuossa ei olla ratkaisemassa itse ongelmaa, pikemminkin aiheuttamassa uusi ongelma, entisen lisäksi.

Uudistus on tärkeä ei siinä mitään, mutta tämä nykyinen malli kuulostaa aika radikaalilta. Reilu 300 kuntaa alle 100 kuntaa ilman avointa keskustelua.
Kuntien yhdistäminen on ok, mutta pääosin vapaaehtoisesti ja ei näin radikaalisti.
PK-seudun yhdistämisessä ei ole mitään järkeä, kunnat ovat jo nyt aivan tarpeeksi isoja (pl. Espoon sisällä oleva Kauniainen).

Käyttäjän helanes kuva

Eihän sitä lopullista esitystä ole vielä edes nähty. Ja ymmärtääkseni se menee laajaan keskusteluun.

Käyttäjän buimonen kuva

Tärkein pelotteluelementti kuntauudistuksessa on aina tuo matkojen pidentyminen. Itse olen asunut viime aikoina Etelä-Suomalaiseksi kunnaksi melko laajassa ja harvaan asutussa Tuusulassa. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin minulle on jokseenkin yhdentekevää löytyisikö kunnan/kaupungintalo Hyrylästä, Järvenpäästä, Keravalta tai Nurmijärveltä. Taisi olla reilut 15 vuotta sitten kun viimeksi piipahdin kunnantalolla. Senkin paperiasian olisin kai voinut hoitaa postitse. Jos palvelut järjestetään sinne missä ihmiset asuvat, niin hallintoa ja tietotekniikkaa yhdistämällä saadaan kyllä merkittävää tehostumista aikaiseksi. Silloin ehkä saamme ne kaivatut palvelut ylläpidettyä. Virkamiehistä ei ole niin väliksi. Keski-Uudenmaan kuntien yhdistämisellä saataisiin ainakin kaavoitukseen kosolti järkeä.

Käyttäjän veehoo kuva

Niinpä juuri. Börje Uimonen on käsittänyt, mistä kuntauudistuksessa on kysymys. Perimmältään se on kuntarajoista riippumatonta palvelurakenteen uudstamista.

Käyttäjän Temesteri kuva

Ongelmahan on nimen omaan niissä palveluissa. Kunnantaloa ihan hirveästi tarvita, joitan virastoja sen sijaan kyllä, ainakin aika-ajoin. Virastot kuntaliitoksessa kasvaisivat, mutta esim. päivähoidon tai koulutuksen osalta tuo lienee suhtellisen helposti hoidettavissa, siis siltä osin mitä viranomaisten kanssa asioimiseen tulee.
Toinen juttu voi olla esim. kirjastojen kohdalla. Tuusulan kuntakeskus on sen verran iso, että posti tai kaupat säilynevät. Monen nykyisen kuntakeskuksen kohdalla näin ei välttämättä ole, kouluista puhumattakaan. Samoin tapahtunee terveyspalveluiden kohdalla pidemmällä aikavälillä. Esimerkkinä voinemme käyttää Tampereeseen liitettyä Teiskoa, joka on vailla mitään palvelua nykyisin.
Tietysti kun Tuusulan otit esimerkiksi, niin maakuntatason kaavat, liikennejärjestely jne. voisi hoitua tehokkaammin isossa yksikössä, tosin eipä kyseiset kunnat näitä asioita tee nykyisnkään, vaan edessä olisi edelleen jonkilainen kuntahimmeli. On hyvin vaikea nähdä mikä olisi tämän uudistuksen hyödyt nykytilanteeseen nähden.

Käyttäjän buimonen kuva

Itse asun Tuusulan pienimmässä taajamassa, Kellokoskella, jossa on alle 5000 asukasta. Kunnan palveluina on terveysasema, paloasema, kirjasto, jäähalli, urheilukenttä, koulut jne. Tuskin ne sieltä poistuisivat vaikka kuntia yhdistettäisiin. Oma lukio tosin on ollut lakkautuskeskustelujen alla jo monta vuotta ilman kuntauudistustakin.

Kyllä suurin vaikutus olisi ilman muuta kaavoituksessa. Kerava ja Järvenpää ovat tukehtumassa tilan puutteeseen. Hyrylän ja Keravan välinen alue pitäisi kaavoittaa yhteen. Kehä nelosen suunnitelmiin pitäisi saada järkeä, jolloin myös Nurmijärvi pitäisi huomioida. Koskee myös Keravan ja Järvenpään välistä aluetta, jossa junarata tarjoaa valmiin joukkoliikenteen perusinfran.

Nykyisin nurkkakuntainen suunnittelu aiheuttaa tulevaisuuden kannalta kestämättömän tilanteen. Pääkaupunkiseudun kasvusta merkittävä osa tulee Keski-Uudenmaan alueelle. Nykyisin kaikki alueen kunnat nyhräävät itsepintaisesti omia alueitaan varjellen.

Käyttäjän helanes kuva

Kotikaupunkini Sastamalan liitos lienee sujunut suuremmitta ongelmitta. Mutta näillä seuduin on ongelmia löytää oikeat kumppanit kaikille. Sastamalaan tullee vielä Kiikoinen. Mutta Punkalaitumen laita on jo hankalampi, sillä on yhteistyötä sekä Sastamalan että Huittisten kanssa.

Keskustapuolue on oikeassa ja täysin. Keskustapuolueen mukaan mihinkään ei pidä puuttua ja minkään kunnissa ei pidä muuttua. Ainoastaan Helsingin tulee maksaa huomattavasti enemmän muille kunnille. Ovathan helsinkiläiset niin törkeitä, että he eivät äänestä riittävästi keskustalaisia.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Teoria ja käytäntö eivät kohtaa aiotussa ja tehdyissä kuntaliitoksissa. Kouvolan seudulla pantiin kuusi kuntaa yhteen. Samantapainen iso liitos tehtiin myös Salon seudulla. Kummastakin on kertynyt paljon kokemuksia. Siis kielteisiä kokemuksia.

Olen kirjoittanut aiheesta useita blogeja. Pyydän, että Helander tutustuisi niihin ennen seuraavaa mielipidettä. Uskon, että niissä on asiaa, myös Helanderille.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva

Samat sanat kuin Tossavaisella!

Käyttäjän helanes kuva

Mihinkäs mielipiteeseen oikein viittaat? Ainoa selkeä mielipiteeni on, etteivät nykykuntamme yksinkertaisesti pysty pysymään entisellään. Ja toinen mielipide, että tärkeintä on palveluiden järkeistäminen mm. byrokratiaa keventäen.

Tosin viittasin muutosvastarinnassa myös eräiden puolueiden pelkoon vallan ja luottamusmiespalkkioiden menettämisestä. Lisään vielä poliittiset virkanimitykset.

Myönnän sen että jokseenkin kaikissa puolueissa esiintyy epäilyksiä kumma kyllä jonkin suhteen jota ei vielä edes ole olemassa. Jos jossain vapaaehtoiset liitokset ovat epäonnistuneet, niistä pitää ottaa oppia. Ja vastaavasti on myös onnistuneita liitoksia, ja myös niistä tulee oppia.

Taitaa olla vain niin, että jos kokoomus jotain ajaa, se on joidenkin mielestä aina väärin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja