Onneksi olkoon Suomi!
Saimme edustavan presidenttiparin ja presidentin, joka omien sanojensa mukaan omistautuu työlleen ja joka sai kansalta mandaatin, jonka kokoinen on viimeksi ollut Mauno Koivistolla. Pekka Haavistoa äänestäneetkään eivät sitä paitsi enimmäkseen äänestäneet Niinistöä vastaan, vaan tekivät valinnan kahdesta hyvästä tai valitsivat "kahdesta huonosta vähemmän huonon", kuten osa äänestäjistä asian ilmaisi. Odotan ja uskon, että Sauli Niinistö saa ajan mittaan työvoiton ja nousee koko kansan presidentiksi.
Toki Niinistöllä on myös vankkumattomat vihaajansa, osin puoluetaustasta, osin huonosti muistetusta valtiovarainministerin kaudesta johtuen. Sikäli huonosti muistetusta, että jos hän ei silloin olisi ollut tiukka, Suomi olisi jo jonkin aikaa ollut Kreikkaakin huonommassa jamassa.
Itse olen ollut Niinistön valinnasta varma jo kauan. Täällä US:ssa en ole häntä hehkuttanut, vaikka vaaleista olen paljon kirjoittanutkin, enkä vastaavasti Haavistoa halveerannut, mutta silti joutunut altavastaajaksi. Tosin pahimmilta herjoilta säästyen. Ihmeekseni olen huomannut, että täällä on yhä äänessä yksilöitä, jotka jatkavat solvaavaavalla, mauttomalla linjalla.
Joo edellisten presidentinvaalien edellä kirjoitin alun perin Tyrvään Sanomissa seuraavaa:
Astrologit tekevät horoskooppeja, sananmukaisesti ’(syntymä)hetkeen katsovia’ ennusteita, mutta tulevia katsotaan myös kädestä, korteista, eläinten luista, kahvinporoista, tähdistä, oikeastaan vaikka mistä, kuten sammakkoprofessori Taisto Heikkinen sammakoista. Miksi ei siis myös nimistä?
Presidenteistämme kahdella on ulkomaalaistaustainen, aatelinen nimi, Mannerheimilla ja Svinhufvudilla, kahdella muulla muuten vain vierasperäinen, Ståhlbergilla ja Relanderilla. Muut ovat suomenkielisiä.
Mutta kas kummaa, kaksi nimeä on perusmuotoista, Kallio ja Ryti, niinikään kaksi yhdysnimeä, Paasikivi ja Ahtisaari, ja edelleen kaksi nen-loppuista, Kekkonen ja Halonen. Vain Koivisto on ylhäisessä yksinäisyydessään.
Onko Halosen jälkeen – nyt tai kuuden vuoden kuluttua – siis Niinistön vuoro? Näyttäisi olevan, jos uskomme tähän nomenklatuuriin. Ja miksi emme uskoisi?
Myöhemmin siirtäessäni kyseistä tekstiä Aamulehteen, Kauppalehteen ja tänne US:een se loppui väliaikaisesti seuraavasti:
Tai jos Niinistö tekee niinistöt, niin sitten Haaviston.
Niinistö ei tehnyt niinistöjä, ja tulin siis arvanneeksi aika lailla tarkkaan vaalien kulun. Kuudes tammikuuta Kauppalehden Haikuilua-blogissani oli otsikolla Koiviston malliin Niinistö
Viisi viikkoa
niin saamme kamreerin ja
unilukkarin.
Ja kahdeskymmeneviides tammikuuta jatkoin otsikolla Forty - sixty
Pekka ja Sauli,
Haavisto ja Niinistö.
Vai toinen pääsee.
Aika lähelle arvasin siis myös loppuprosentit. Mutta mitäs näistä, pääasia on, että saimme edellä luettelemani arvostettavan presidenttiketjun jatkeeksi henkilön, jonka on helppo asettua puoluepolitiikan yläpuolelle.
Toivottavasti hän Sauli Väinämö Niinistö pystyy lunastamaan häneen kohdistetut ja hänen itsensä itselleen asettamat odotukset.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Saimme todella edustavan presidenttiparin!
Onneksi säästyimme härkäparilta ja sen aiheuttamalta häpeältä.
Sinunlaiset ihmiset ovat Suomelle todellinen häpeä. Kokoomuksen Ben Zyskowiczkin sanoi olevansa hyvin pahoillaan siitä, että jotkut äänestäjät ovat ottaneet presidentivaalissa kantaa homoseksuaalisuutta vastaan:
http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/02/haaviston_homoude...
Itse olen, kuten Haavistokin, sitä mieltä, ettei nämä vaalit homouteen kuitenkaan ratkenneet. Niinistön kannattajissa on paljon heitä, jotka olisivat äänestäneet Haavistoa homoudesta riippumatta, mikäli muuten olisivat pitäneet häntä parempana. Ja toisaalta jotkut äänestivät Haavistoa pelkän homouden takiakin, mikä sekään ei kovin järkevä valintaperuste ole.
Todennäköisesti Zysse teeskenteli. Keskusteluilmapiiri maassamme on sellainen.
Nämä olivat tukahdutettujen tunteiden ja ajatusten vaalit. Tunteet ja ajatukset purettiin sitten äänestyskopissa. Siellä ei enää teeskennelty. Hiljainen ääni tuli kuuluvaksi.
Kopin ulkopuolella sitten taas jatketaan hampaat irvessä suvaitsemista..ku se on vähän niinku pakko.
Noh, ainakaan minulle ei jäänyt mitenkään epäselväksi ketä kakkoskierroksella kannatit.
Eikä toki olisi pitänytkään jäädä.
Onnittelen kyllä Saulia voitosta, mutta nyt (kuten jo vaalien aikanakin) minua huolestuttaa tämä:
http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/02/niinisto_solidaar...
Alle vuorokausi ehti vierähtää vaalituloksen selviämisestä, kun tuleva presidenttimme jo alkaa vihjailla siihen suuntaan, että hyvinvointi on ns. sukulaisten ja naapureiden vastuulla..?!?
Toki sanoi haastattelussa muutakin, mutta... jotenkin se vvm sieltä 90-luvulta tuli pintaan jo ennen kuin muut ovat ehtineet toipua niistä vaaleista edes... saati että virkavalojen vannomista olisi ehditty edes alkaa suunnitellakaan.
Voittajana häntä onnittelen, mutta... rutkasti on suunnassa tarkistettavaa, ennen kuin voi edes uneksia olevansa
Koko Kansan presidentti, joka on Suomella Töissä.
En edes löytänyt tekstistäsi linkkiä. Viittasin siihen linkkiin, jonka itse tuohon omaan kommenttiini laitoin.
Ehkä maalaan piruja seinille, tai sitten en.
Aika näyttää, jos kohta eihän budjetoinnit sun muut konkreettiset toimet pressalle kuulu, mutta ilmapiirin luonti ja se, millaisia aatoksia ns. suositaan, sensijaan jossain määrin kyllä kuuluu.

Kommentoi 8 kommenttia