H.I.Story Yhtä ja toista silloin tällöin mm. politiikasta

Kunnallisvaalit

Tuotapikaahan nuo ovat taas edessä. Tämä ei ole lähtölaukaus, en ole enää kampanjoimassa. En ole oikein ollutkaan, tullut muuten vain muutaman kerran valituksi.

Lähtölaukauksen ampui Paavo Väyrynen, kukas muu. Hän aikoo kiertää maata maanittelemassa oman ajettelutapansa, mikä se sitten onkin, kaltaisia ehdokkaita keskustan riveihin. Siinä sivussa hän tähtää puolueen puheenjohtajaksi. Vai olisiko se sittenkin toisin päin.

Aavistelen, että vaaleista tulee tavanomaista mielenkiintoisemmat. Tai riippuu vähän siitä, millä aikataululla kuntauudistus etenee. Edennee kuitenkin sen verran vitkalleen, että sen sisältämät teemat ovat juuri vaalien aikoihin kuumimmillaan.

Pelkään pahoin, että vaaleista tulee kuntauudistuksen torjuntavaalit. Että esiin nousevat kaikkein kiihkeimmät kunnallisdemokratian = oman valta-asemansa puolustajat. Että asiat eli kunnalliset palvelut jäävät taka-alalle. Että kuntien kehittäminen pysähtyy kuin seinään muutaman kuukauden ajaksi ja sitten katsotaan. Tai voi käydä myös niin, että kuntien toimeliaisuus päin vastoin kiihtyy, tehdään mahdollisimman paljon, investoidaan - velaksi tietenkin. Ja sitten katsotaan.

Kummassakin tapauksessa tullaan näkemään, että on edetty ojasta allikkoon. Ja allikossa eläminen tulee olemaan riitelyä ja räpiköimistä. Pinnalla pysyminen vaatii kaiken puhdin, kaiken sen puhdin, joka olisi tarvittu kunnialliseen yhteiskuntasopimukseen.

Toivon tietenkin, että arvaukseni osoittautuu vääräksi. Että järki voittaa kiiman.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän leenarosendahl kuva

Olet oikeassa Esa! Politiikka on likaista peliä ja jopa äänestäjiä pahasti harhauttamalla hankitaan menestystä. Väyrynen epäilee nyt taas aikansa tulleen. Hän edustaa vanhakantaista Kekkoslaista poliittista kulttuuria. Hän on alkanut jopa "humoristiksi" vanhoilla päivillään äänten kalastelun takia. Tavalliseen kaduntallaajaan, kun tuntuu tässä maassa tuo huumori purevan vähän liikaakin.

Äänestäjät ovat niitä jotka valitsevat ne joiden tuntevat ajavan parhaiten äänestäjän etua ja jakavan samoja kantoja.
Jos äänestäjät eivät kuntauudistusta vastusta niin tuskinpa sinne sillon ketään uudistusta vastustavaa silloin äänestetään.

Kunnalliset palvelut jäivät taka-alalle siinä kohtaa kun ensiksi julkistettin tulevat kunnat mitkä aloittavat tomintansa parinvuoden päästä. se miten palvelut järjestetään katsotaan sitten jälkikäteen, sitten kun on ensin mietitty kuntien tehtävät.

Se kuntien kehittäminen päättyi juuri viime keskiviikkona viimeistään, nyt vain odotetaan.

Käyttäjän helanes kuva

Nähdäkseni ei julkistettu mitään lopullista, vaan ehdotus jonka pohjalta edetään toivon mukaan keskustellen ja sopien, ei riidellen.

Jep ehdotus josta sanottiin että se totetuu joko vapaaehtoisilla liitoksilla tai pakolla, valinta on kuntien kumman keinon ottaa.

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Kuuntelin eduskunnassa hallituspuolueiden johtavien poliitikkojen puheita. Nyt he avoimesti myöntävät, että suurkunnat eivät tuo säästöjä! Silloin on syytä miettiä, että mitä sitten kaiken runttaamisen takana on, jos säästöjä ei saada? Minäpä kerron:

Ensiksi totean, että tilastot ovat lahjomattomia. Niiden todistusvoimaa ei voida kiistää. Tilastoista selviää, että kaikkein tehokkaimmin toimivat keskikokoiset kunnat/kaupungit. Kaikkein huonoimpia tässä suhteessa ovat suuret kaupungit. Säästöjä ei siis tule.

Suuret kuntayksiköt ovat myös byrokraattisempia, kuntalaisen vaikutusmahdollisuudet ovat pientä kuntaa vähäisemmät. Esimerkiksi entisessä Valkealan kunnassa oli ennen koulunjohtajan ja kunnanjohtajan välissä yksi virkaporras. Nyt niitä on kolme. Paljon puhuttuja hallintohimmeleitä on suuren kunnan sisällä enemmän kuin pienessä.

Jos siis perimmäinen tarkoitus on saada kustannussäästöjä, niin mistä niidä saadaan? Ainoa vaihtoehto on palvelujen karsiminen. Sen jälkeen voidaan kysyä, että mistä niitä suuressa talousalueen kokoisessa kunnassa karsitaan? Vastausta ei tarvitse pitkään miettiä: palvelut karsitaan reuna-alueilta ja keskitetään yhteen paikkaan.

Seurauksena on siis palvelujen alasajo maaseutukuntien alueilta. Näin on tapahtunut Kouvolassa ja Salossa, jotka ovat Virkkusen mallin mukaisia suurkuntia. Näin tulisi tapahtumaan koko maassa.

Syksyllä valittavat kuntien ja kaupunkien valtuustot tekevät päätökset kuntaliitosten puolesta tai vastaan. Siksi tulevat kunnallisvaalit ovat kansanäänestys lähipalvelujen puolesta tai niitä vastaan.

Näyttää kuitenkin siltä, että jo sitä ennen Virkkusen paperi heitetään roskiin.

Sen jälkeen ensimmäisenä tehtävänä on järjestää sairaanhoito aivan uuteen kuosiin. Muut palvelut hoituvat hyvin kaikenkokoisten kuntien toimesta.

Käyttäjän helanes kuva

Pahinta on nimen omaan se, että tyrmätään etukäteen, ennen kuin tiedetään juuri mitään muuta kuin jokin suunta. Roskiin vaan ilman että tilalle on esittää yhtään mitään vaihtoehtoa.

Nyt nähdään, onko kunnallinen demokratia vain klisee. Itse uskon, että vähitellen löydetään yhteinen sävel.

Palveluista, toimivista sellaisista, nimen omaan on kysymys. Vahinko vain, että olemme kutoneet semmoiset himmelit, että niiden purkaminen ja uudelleen rakentaminen on melkoinen haaste.

Käyttäjän leenarosendahl kuva

Hallintoa pitäisi kovalla kädellä karsia ja uudistaa. Systeemi ei vain ole toimiva. Tosin kunnistaa on jäämässä suuri määrä työntekijöitä eläkkeelle tänäkin vuonna, joten aika muutoksille on sopiva. Mitä tulee kuntauudistukseen, niin valtio ei halua syytää rahaa pieniin elinkelvottomiin kuntiin. Näin olen asian ymmärtänyt.

Ei ne sote menot mihinkään häviä kuntia yhteen liittämällä. Ja jotenkin epäilyttää että lähihoitajien määrää vähennetään koska laki määrää mitoituksen.

Onko isoissa kunnissa nuo menot paljonkin pienemmät kuin pienissä kunnissa?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja