Niitähän on nyt nähty. Ensin sellaisen teki Mikael Jungner, kuvitteli itsestään liikoja, pettyi ja luopui. Seuraa teki Stefan Wallin. Uskotteli tosin tehneensä luopumispäätöksen jo kuusi vuotta sitten. Uskokoon ken tahtoo. Lienee Dragsvik-geissi ollut oikea selitys.
Viimeksi luopumispäätöksen teki Mari Kiviniemi nähtyään viimeisimmät gallupluvut. Uho loppui ja kenttä jäi avoimeksi Paavo Väyrysen ja Mauri Pekkarisen keskinäiselle kilvalle, sillä pienoinen ihme on, jos keskusta löytää tyypin, miehen tai naisen, joka heidät haastaisi.
Eli miten yksi sana voi paljastaa asenteellisuuden.
Sana(t) kuultiin 3.11.TV1:n A-talk-ohjelmassa maahanmuuttoperheiden yhdistämisestä, sanojana kansanedustaja Juho Eerola (ps). Keskustelijoina olivat hänen lisäkseen kaksi fiksua maahanmuuttajaa ja ministeri Päivi Räsänen (krist).
Nyt sellaista kaavaillaan Kreikassa, demokratian kehdossa. Tietämättä edes mistä.
Kansanäänestysten perusogelmana on kysymyksenasettelu ja asian pohjustaminen riittävän selkeästi. Tämä riittävän selkeästi on mahdottomuus. Kansalaiset eivät yleensä pysty hallitsemaan monimutkaista kokonaisuutta, jollainen on lähes jokaisen kansanäänestyksen taustalla.
"Kyllä kansa tietää." "Kansa voi äänestää väärin."
Edelliseen hokemaan oikea vastaus on EI, jälkimmäiseen KYLLÄ VOI.
En ollut paikalla. Olen lehtitietojen varassa. En siis tiedä tarkkaan kontekstia.
Mutta kun Kaupan päivän juontajan ylistettyä pääministeri Kiviniemen tyylikkyyttä Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki totesi, että "Kiviniemi voisi pääministerin sijaan olla 'kokovartaloministeri'", rohkenen ajatella, ettei tarkoitus ollut 'esineellistää'. Vaikutti enemmänkin nokkelaksi sanaleikiksi lipsahtaneelta kohteliaisuudelta.
Kyllä Kiviniemen luulisi moisen kestävän. Toisin kuin Naiasialiitto Union. Tosin Kesko-pomoilla on kyseenalaisia tokaisurasitteita jo ennestään.
Ei vainenkaan. Mutta kumpi kaadetaan ensin, Niinistö vai Katainen?
Näin ajatellaan vähän siellä ja täällä ja etenkin täällä US:n blogistaniassa, jossa on koko joukko kansalaisia, joiden mielisanoja ovat kokkelit, sekoomus ja kepuumus.
Kokoomus etenee kohti vaaleja kahdella kärjellä, tai kolmella, sillä onhan siellä Kataisen ja Niinistön lisäksi myös Stubb. Piikkipaikalla ollaan, mutta piikkipaikka on tunnetusti raskas.
Varoitus: MOT on yksi television kiistellyimmistä ohjelmista. Parhaimmillaan se on laadukasta tutkivaa journalismia, pahimmillaan lähes luokatonta.
Fakta nro 1: Eduskuntatalon saneerauksen kustannusarvio on noussut n. sadasta miljoonasta kahteensataan miljoonaan.
Fakta nro 2: Valtaosa arvion noususta selittyy laajalla maanalaisella tunnelirakentamisella.
"Valitettavasti", sanoisi Martti Ahtisaari. "Kyllä se siitä", toppuuttelisi Mauno Koivisto. Joutuuko myös Tarja Halonen puuttumaan peliin, sen näyttää alkukevät.
Niin, eihän sitä voi tietää. Ja ennustaakaan ei kannata.
Eduskuntaa pidetään tavallaan kansana pienoiskoossa, ainakin se on otos kansasta. Mutta onko se edustava otos? Vastaan samantien, että mielestäni ei, vaan enemmän tai vähemmän sattumanvarainen. Ja se koostuu tietyntyyppisistä, ei kaikentyyppisistä ihmisistä.
Kansakunnan kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että eduskunta olisi toimintakykyinen, että se voisi ajaa kansakunnan asiaa kohtuutasa-arvoisesti ja hyvin, viisaasti.
Mutta hänen Jumalansa ei. Miksikähän ei?
.
.
.
Kieltämättä kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on joutunut kohtuuttoman ajojahdin kohteeksi, erityisesti TV:n homoillan jälkeen. Mutta auttaako häntä suuttuminen tai itkeminen?
Politiikka on julmaa peliä, etenkin vaalien alla. Jos joku päästää suustaan sammakoita, ne poimitaan välittömästi julkisuuteen. Tai vielä pahempi, jos ne ovat jo valmiiksi julkisuudessa tai joskus siellä olleet.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero otti kantaa käräjäoikeuden päätökseen nettiuhkailusta. Päätös oli vapauttava, tekijä esitti käräjäoikeuden mielestä vain mielipiteensä.
Mutta jospa käräjäoikeuskin esittää rangaistuksen sijasta vain mielipiteen, tällöin ollaan peräti vaarallisilla vesillä. Paatero ja poliisi laajemminkin ovat syvästi huolissaan. Ja aiheesta.
